Riemun pentublogi: Joukkopako pentulaatikosta!

(Nyt olen vihdoin saanut uuden netin ja se on pikkasen nopeampi kuin toivoton mokkula. Siksi tuleekin aikamoinen tapahtumien päivitys yhdellä kertaa.)

Pentujen silmät ovat auenneet!

Viime viikon torstaina alkoi ensimmäiset silmät raottumaan, nyt koko porukalla on simmut auki. Myös liikkeelle ollaan lähdetty. Varsinainen joukkopako onkin alkanut ja pennut kömpivät pian pentulaatikosta ulos. Varmaan johtuu siitä että näkevät asuvansa pahvilaatikoista rakennetussa asumuksessa.

Pirpanat ovat ymmärtäneet että emo menee tuosta luukusta ulos, ei muuta kun perään. Ihan vielä ei taidot riitä, mutta ei mene enää kauan. Täytyykin siis aloittaa pentuaitauksen rakentaminen ennen kun joku onnistuu karkaamaan ulkomaailmaan.

Myös ensimmäiset haukku-harjoitukset ovat käynnistyneet. Haukkuminen onnistuu jo aika hyvin, mutta äänen hallinta on vielä hakusessa. Ääni kun on vielä niin "kova" että itse haukkujakin menee ihan nurin... Siitä hyvästä voikin sitten ruveta murisemaan ja hyökätä kaverin kimppuun. Kovasti alkavat jo leikkimään ja yrittävät purra toisiaan. Sekin on suhteellisen koomista koska yhdelläkään ei ole vielä hampaita. Motoriikka on hyvin heikkoa, ensin avataan suu, toimii haukotuksen omaisesti. Sitten kallistetaan pää hitaasti hieman taakse ja läsäytetään täysillä kaverin niskaan. Tämän jälkeen ehkä suljetaan suu... ja ainakin joku kaatuu lopuksi... yleensä se kuka yritti purra. Taisteluharjoituksia tarvitaan siis lisää.

Hännänheilutusta

Pienet heiluttavat häntää. Kun Riemu menee pentulaatikkoon hännänheilutus alkaa, samoin jos olen jotakin räpeltämässä pentujen kanssa ja Riemu tulee laatikon ulkopuolelta katsomaan hännät rupeavat vipattamaan. Tai no vipattamaan on ehkä liioittelua, ennemminkin hidastetusta filmistä. Riemunkiljahdukset kuului myös minunkin suusta kun minulle osoitettiin ensimmäiset heilutukset. Se oli todella hellyttävää. Pennut haistoivat kättäni, heiluttivat häntää ja rupesivat mönkimään kohti. Se oli kyllä niin onnellinen heti etten oikein osaa sitä kuvailla. Olen nyt viimeiset kolme viikkoa elänyt näille pennuille ja sitä ennen ollut hieman täpinöissäni niiden vielä ollessa mahassa. Minä olen pystynyt tunnistamaan tai no, erottamaan jo jonkin aikaa, mutta se tunne, kun ne vihdoin tunnistavat sinut! Sydän pyörähti varmaan ympäri, oli pakko hehkuttaa heti:

" Ne tuntee miut, ne tuntee miut! Mikko ne heiluttaa miulle häntää, tuu nyt heti kattomaan!!"

Voitteko kuvitella että vastaanotto oli hieman kuiva:

"Joo, ne on koiria, koirat tekee niin"

Mikko ei kirmannut saman tien laatikolle katsomaan... Ihan käsittämätöntä, itse en kyllä voi ymmärtää moista reaktiota....